KIMPPAKEHU -kesäkilpailu yhdistyksille YLE Radio Hämeen kanssa
Kimppakehuissa 14 erilaista yhdistystä kuultavissa ja äänestettävänä Radio Hämeessä 25.7. klo 15 alkaen
Hämeen Kylät ry /Kylä välittää –hankkeen järjestämä Kimppakehu –kilpailu nostaa esiin monipuolista yhdistystoimintaa Euroopan vapaaehtoistyön teemavuoden 2011 kunniaksi.
KIMPPAKEHU -KESÄKILPAILU ETENEE SEURAAVASTI::
KILPAILU RADIOSSA JA NETISSÄ -KUUNTELE JA ÄÄNESTÄ
Kehumiset tulevat kaikki samanaikaisesti YLE Radio Hämeen nettisivuille
25.7. klo 15 kuunneltaviksi ja yleisön äänestettäviksi.
Kimppakehut tulevat ulos radiolähetyksissä 25.7. lähtien kahden viikon ajan
2 kehumistä päivittäin klo 9 ja klo 15 jälkeen. Järjestys arvotaan.
NETTIÄÄNET VALITSEVAT VIISI FINALISTIA:YLE Radio Hämeen nettiäänestyksessä 5.8. mennessä viisi eniten ääniä
saanutta Kimppakehu-yhdistystä valitaan finaaliin.
FINAALI VIIKKO HUIPENTUU KEHUIHIN ELOMESSUILLA LA 13.8.
8.-12.8. viisi finalistikehua kuullaan radiossa uudelleen ja niitä voi
vielä nettiäänestää messuviikolla perjantaihin saakka.
Finaali pidetään Elomessujen ohjelmalavalla lauantaina 13.8. klo 12.30
Hämeenlinnassa. Finaalissa on mukana viisi netissä eniten ääniä saanutta
Kehukimppaa sekä kuudentena Hämeen Vuoden Kylän 2011 kimppa. Vuoden Kylä
julkaistaan 23.7. Hämeen Kyläpäivänä Hausjärven Piirivuorella.
Kimppakehujen voittajan valitsee arvovaltainen raati ottaen huomioon
yleisön antamat nettiäänet ja messuyleisön kannustushuudot.
TALOISSA JA TAAJUUKSILLA -Kanta-Hämeen paikallistoimintaohjelma 2010-2015julkaistaan finaalin yhteydessä. Se on koottu monialaisella yhteistyöllä
piiri- ja seutuyhdistysten kanssa. Se on haaste asukkaille, yhdistyksille, kunnille, yrityksille –siis kaikille - toimia yhteisöllisyyden ja paikallisuuden vahvistamiseksi.
Voittajalle luvassa palkintoja, mainetta, kunniaa ja oma teemapäivä YLE Radio Hämeessä.
Mikäli kysymyksiä niin Hämeen Kylät ry:n Juha puh. 040 7436502 tai
Elina 0400 944868
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
